Loppiainen – Joulun Päättäjäisjuhla Suomessa

Loppiainen kuuluu Suomen tärkeimpiin kirkollisiin juhlapäiviin ja päättää joulunajan juhlinnan. Tätä 6. tammikuuta vietettävää vapaapäivää on juhlittu maassamme jo vuosisatojen ajan, ja se yhdistää kristilliset perinteet suomalaiseen kansankulttuuriin ainutlaatuisella tavalla.

Mikä on loppiainen?

Loppiainen on kristillinen juhlapäivä, jota vietetään vuosittain tammikuun kuudentena päivänä. Suomessa kyseessä on yleinen vapaapäivä, joka merkitsee virallisesti joulunajan päättymistä. Juhlan nimi tulee suomen kielen sanasta "loppu", mikä kuvastaa sen merkitystä joulun lopettamisjuhlana.

Kirkollisessa perinteessä loppiaista kutsutaan myös epifaniaksi tai teofaniaksi. Nämä kreikankieliset termit viittaavat Jumalan ilmestymiseen ja ilmitulemiseen. Päivä on itse asiassa joulua vanhempi kristillinen juhla – sitä vietettiin jo 200-luvulla Jeesuksen syntymän kunniaksi.

Loppiaisen alkuperä ja historia

Loppiainen kuuluu vanhimpiin kristillisiin juhlapäiviin. Alkujaan tammikuun kuudes päivä oli Kristuksen syntymän merkkipäivä. Myöhemmin, 350-luvulla, Kristuksen syntymän juhla siirrettiin nykyiselle paikalleen joulukuun 25. päivälle. Muutoksen syynä oli todennäköisesti pyrkimys häivyttää samaan aikaan juhlitun pakanallisen juhlan piirteitä.

Suomenkielinen sana "loppiainen" on peräisin 1600-luvulta. Se kuvaa selkeästi juhlan merkitystä suomalaisessa kulttuurissa – päivä merkitsee ensimmäisestä adventista alkaneen viisiviikkoisen juhlakauden päättymistä.

Suomessa loppiainen oli vuosina 1973–1991 työmarkkinajärjestöjen toivomuksesta aina lauantaina, aikaisintaan 6. ja viimeistään 12. tammikuuta. Vuodesta 1992 lähtien juhlapäivä on jälleen kiinteästi kuudentena päivänä tammikuuta.

Loppiaisen kirkollinen merkitys

Juhlan merkitys vaihtelee eri kirkkokunnissa. Luterilaisessa, katolisessa ja anglikaanisessa kirkossa loppiaista vietetään varhaisella keskiajalla muodostuneen perinteen mukaisesti itämaan tietäjien Betlehemiin saapumisen muistopäivänä.

Itämaan tietäjät ja kolme kuningasta

Matteuksen evankeliumin mukaan itämaan tietäjät seurasivat tähteä Betlehemiin ja löysivät vastasyntyneen Jeesus-lapsen. Raamatussa ei mainita tietäjien lukumäärää, sukupuolta tai etnisyyttä, mutta lahjojen määrästä on päätelty, että kyse on kolmesta tietäjästä. Ajan myötä nämä kolme tietäjää ovat saaneet nimet: Caspar, Melchior ja Balthasar.

Tietäjät toivat Jeesus-lapselle kuninkaan arvolle sopivia lahjoja: kultaa, mirhaa ja suitsuketta. Tarinan eri versioissa on painotettu kuninkaiden ulkomaisuutta ja monikansallisuutta osoittamaan, että Kristuksen valo kuuluu kaikille kansoille. Suomessa loppiaista pidetäänkin myös lähetystyön juhlana.

Ortodoksinen perinne

Ortodoksisessa kirkossa loppiainen tunnetaan Valon juhlana ja se on kirkkovuoden suurimpia juhlia joulun ja pääsiäisen ohella. Ortodokseille loppiainen on Vapahtajan kasteen juhla ja uudestisyntymisen symboli.

Ortodoksinen kirkko järjestää Venäjällä loppiaisena perinteisen kastautumisseremonian, johon osallistuu vuosittain miljoonia venäläisiä. Jäähän tehdään ristin muotoinen avanto nimeltään "Jordan", johon ihmiset kastautuvat päätä myöten kolme kertaa keskiyön aikaan. Tämä tehdään Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja se muistuttaa Jeesuksen kastautumisesta Jordanjokeen.

Loppiaisen vietto Suomessa

Suomessa loppiaiseen ei perinteisesti kuulu yhtä selkeitä juhlatapoja kuin esimerkiksi jouluna tai juhanuksena. Päivä mielletään lähinnä paluuna arkeen ja joulunajan virallisena päätepäivänä.

Joulukuusen ja joulukoristeiden purkaminen

Tyypillisin loppiaisen viettotapa Suomessa on joulukuusen vieminen pois ja joulukoristeiden pakkaaminen takaisin laatikkoihin. Monet suomalaiset pitävät loppiaista luonnollisena ajankohtana siirtää joulukuusi kierrätykseen ja palata arjen rutiineihin.

Perinteessä joulukuusta sai ihailla ainakin loppiaispäivään, jos ei jopa nuutinpäivään (13. tammikuuta) saakka. Kansanperinteen mukaan Tuomaan päivä (21. joulukuuta) toi joulun ja Nuutti vei sen pois: "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi."

Ruokaperinteet

Monissa perheissä loppiainen on viimeinen tilaisuus nauttia joulun herkkuja. Jäljelle jääneet joulupöydän ruoat saatetaan lämmittää vielä kerran, ja jos jouluksi on rakennettu piparkakkutalo, se voidaan murskata ja syödä loppiaisena.

Loppiaisesta alkaa härkäviikkojen aika, pitkä pyhätön ja ankaran työnteon leimaama jakso. Kuten vanha sanonta kertoo: "Kun loppiainen loppuu, tuppiin kaali korvaan nuppuu." Lausahdus kuvaa, kuinka tyypillinen arkiruoka, kaali, palasi ruokapöytään loppiaisen jälkeen.

Avantouinti ja sauna

Seikkailunhaluiset suomalaiset saattavat viettää loppiaisen avantouinnilla. Vaikka tämä ei ole perinteinen suomalainen loppiaisperinne, avantouinti on yleistynyt Suomessa viime vuosina. Ortodoksisessa perinteessä loppiaisen avantouinti liittyy Vapahtajan kasteen juhlaan.

Avantouinti ja sauna yhdistyvät suomalaisessa kulttuurissa luontevasti. Monet yleiset saunat ympäri Suomen tarjoavat loppiaisena mahdollisuuden perinteiseen saunaelämykseen ja virkistävään pulahdukseen jääkylmään veteen.

Tiernapojat – suomalainen loppiaisperinne

Suomessa itämaan tietäjät tunnetaan parhaiten tiernapoikaperinteen kautta. Perinne on omaksuttu Ruotsista ja kuvaelmaa on esitetty jo pitkään Oulun seuduilla ja koulukaupungeissa. Ensimmäiset merkinnät tiernapojista ovat jo vuodelta 1873.

Tiernapoikanäytelmän sisältö

Tiernapojat eli tähtipojat on vanha kristillinen jouluperinne, laulunäytelmä, jota nuoret pojat alun perin kiersivät taloissa esittämässä. Tiernapoikaesitysten juuret ovat keskiaikaisissa raamatullisia tapahtumia kuvaavissa mysteerinäytelmissä.

Näytelmässä on yleensä neljä henkilöä: kuningas Herodes, Maurien kuningas, Herodeksen sotilas Knihti ja Mänkki eli tähdenpyörittäjä. Päähenkilöillä on vuorollaan omat laulusoolonsa. Väliin lauletaan yhdessä, väliin on myös puhetta. Näytelmän lopussa tiernapojat toivottavat hyvää joulua ja pyytävät palkkiota esityksestään.

Kuvaelma perustuu Matteuksen evankeliumiin ja kertoo itämaan tietäjien matkasta Jeesus-lapsen luo sekä kuningas Herodeksesta, joka määrää sotilaansa surmaamaan kaikki pienet poikalapset toivoen saavansa hengiltä vastasyntyneen Jeesuksen.

Tiernapoikaperinne nykyaikana

Euroopassa näytelmä ajoittuu yleensä loppiaiseen, mutta Suomessa tiernapojat esiintyvät joulun edellä, yleensä osana joulujuhlia. Tiernapoikanäytelmällä on perinteitä 1800-luvulle ja erityisesti Pohjois-Pohjanmaalle. Oulua kutsutaan tiernakaupungiksi, siellä perinne elää ja myös ajan mittaan uudistuu. Kaupungissa pidetään jokavuotiset tiernapoikakilpailut ja Oulun Rotuaarilla seisoo tiernapatsaskin.

Vanha perinne elvytettiin 1970-luvulla Unicefin lahjakeräyksen sivutuotteena. Tiernapoikakilpailussa esiintyy nykyisin myös tyttöjä, eikä heiltä edellytetä esityksissä viiksiä tai partaa. Perinne on muuttunut ajan mukana ja sopeutunut nykypäivän arvoihin.

Loppiainen ja nuutinpäivä

Vaikka loppiainen päättää virallisesti joulunajan, kansanperinteessä joulu jatkui vielä nuutinpäivään saakka. Nuutinpäivä on tammikuun 13. päivä, joka merkitsi lopullista paluuta arkitöihin.

Nuuttipukkiperinne

Nuuttipukit ovat naamioituneita lapsia, jotka osassa Suomea kiertävät talosta taloon loppiaisen jälkeen tammikuun 7. päivänä tai nuutinpäivänä eli tammikuun 13. päivänä. He esittävät laulun ja saavat siitä yleensä pienen palkkion. Länsi-Suomessa näihin päiviin asti jatkunut vanha perinne muistuttaa Pohjois- ja Itä-Suomessa pääsiäisenä harrastettavaa virvontaa.

Nuutin päivän vieton historia ja nimi on lähtöisin 1100-luvulta Tanskasta. Herttua Knut Lavard murhattiin tammikuun seitsemäntenä päivänä vuonna 1131, ja Valdemar I:n aikana paavi julisti Knutin pyhimykseksi. Nuutinpäivä oli alun perin loppiaisen jälkeisenä päivänä, mutta se siirrettiin vuodesta 1708 lähtien tammikuun 13. päivälle.

Kansanperinteessä nuutinpäivä päätti lopullisesti joulun juhlakauden. Viikkojen ajan oli nautittu ruuasta ja juomasta sekä muistettu vierailevia vainajia ja haltijoita. Pyhä aika päätettiin iloiseen ja meluisaan juhlaan, jonka jälkeen voitiin kantaa rukit takaisin pirttiin ja aloittaa muutkin arkiset työt.

Loppiainen ja kekri

Suomalaiseen jouluun ja loppiaisen viettoon on sekoittunut piirteitä vanhasta kekristä, sadonkorjuujuhlasta. Kekri oli suomalaisten ja karjalaisten syksyinen sadonkorjuujuhla, jota vietettiin ennen kristinuskon leviämistä.

Nuuttipukit ja tiernapojat muistuttavat kekrin aikaan kierrelleitä kekripukkeja. Myös joulupukin hahmossa on vaikutteita kekripukista, joka kiersi talosta taloon ja vaati tarjottavaa. Jos pukkia ei syötetty ja juotettu, uhkasi pukki seurueineen rikkoa talon uunin.

Joulun monet perinteet, kuten olkikoristeet, himmeli ja olkipukki, ovat peräisin kekrin vieton ajalta. Myös ajatus joulusta vainajien muistamisen ja perheen yhdessäolon aikana juontaa juurensa kekrin sadonkorjuujuhlaan.

Loppiainen muissa maissa

Loppiaisen vietto vaihtelee maittain. Monissa maissa päivään liittyy näyttävämpiä perinteitä kuin Suomessa.

Espanja ja kolmen kuninkaan päivä

Espanjassa loppiainen, Día de los Reyes Magos eli kuninkaiden päivä, on suuri karnevaalijuhla ja vuoden tärkeimpiä juhlapäiviä. Kolme itämaan tietäjää ovat karnevaalikulkueiden itseoikeutettuja kuninkaita. Mitä isompi kaupunki, sitä isompi paraati. Paraatin osallistujat heittelevät katselijoille karkkia, ja ilmassa on suurta kansanjuhlan tunnelmaa.

Espanjalainen loppiainen on lasten juhlaa, sillä he saavat itämaan tietäjiltä loppiaisyönä lahjoja. Sukkien sijaan lahjat ilmestyvät kenkiin, ja lapset ovat etukäteen kirjoittaneet lahjatoivekirjeen kolmelle kuninkaalle.

Italia ja Befana-noita

Italiassa lapset saavat loppiaisen aikaan lahjoja Befana-noidalta. Tämä hyväntahtoinen noitahahmo täyttää lasten sukat lahjoilla loppiaisyönä.

Kreikka ja Bulgaria

Kreikassa ja Bulgariassa loppiaispäivänä pappi siunaa veden heittämällä sinne pyhällä vedellä kastetun ristin. Rohkeat hyppäävät jääkylmään veteen ristin perään, sillä ristin nostaneen uskotaan saavan onnea koko vuodeksi.

Loppiaisen merkitys nykypäivänä

Loppiainen merkitsee monelle suomalaiselle selkeää siirtymää joulun tunnelmasta kohti kevättä ja uutta vuotta. Päivä tarjoaa hetken pysähtyä ja katsoa taaksepäin joulunviettoon ennen kuin arki ottaa täysin vallan.

Loppiaisesta alkaa härkäviikkojen aika, pitkä pyhätön jakso, joka kestää pääsiäiseen saakka. Tämä talven sydämen aika on perinteisesti ollut ankaran työnteon aikaa, jolloin maataloustyöt jatkuivat täydellä teholla.

Nykyään loppiainen on monelle vapaapäivä, joka tarjoaa mahdollisuuden viettää aikaa perheen kanssa, nauttia viimeisiä joulun antimia tai osallistua erilaisiin kulttuuritapahtumiin. Monet seurakunnat järjestävät loppiaisena jumalanpalveluksia, joissa muistetaan itämaan tietäjien matkaa ja juhlitaan Jumalan ilmestymistä ihmiskunnalle.

Loppiaiseen liittyvät perinteet ja uskomukset

Loppiaiseen liittyy useita vanhoja uskomuksia ja tapoja. Päivään liittyy uskomus, jonka mukaan loppiaisena on satanut puolet talven lumesta. Lumimyrsky loppiaisena ennusti huonoa vuotta: "Jos loppiaisena on jyväaitan polku ummessa, niin se joutaa olemaan ummessa koko seuraavan talven."

Kirkollisissa palveluksissa loppiaisen liturginen väri on valkoinen, ja alttarilla on perinteisesti kuusi palvontakynttilää. Päivään liittyvät tekstit käsittelevät itämaan tietäjien matkaa ja vierailua Jeesus-lapsen luona.

Loppiainen vapaapäivänä

Loppiainen on Suomessa yleinen vapaapäivä, mikä tarkoittaa, että suurin osa työpaikoista, kouluista ja virastoista on suljettu. Liikkeet ja kaupat noudattavat yleensä sunnuntain aukioloaikoja tai ovat kokonaan kiinni.

Arkipäivään osuessaan loppiainen on useimmille palkallinen vapaapäivä. Juhlapäivä antaa mahdollisuuden levätä joulun jälkeen ja valmistautua uuden vuoden työhaasteisiin.

Lähteet:

Loppiainen, Wikipedia, 2005, https://fi.wikipedia.org/wiki/Loppiainen

Feast of the Epiphany tradition marks end of Finland's Christmas season, Yle, 6.1.2022, https://yle.fi/a/3-12260993

Aiheeseen Liittyvät Pyhäpäivät

Lue lisää muista Suomen pyhäpäivistä:

• Itsenäisyyspäivä - Suomen kansallinen juhlapäivä 6. joulukuuta
• Juhannus - Kesän suurin juhla ja virallinen pyhäpäivä
• Pitkäperjantai - Pääsiäistä edeltävä surujuhla ja virallinen pyhäpäivä